Kuva

Yhteenveto sähköntuotantomuotojen vaikutuksista sähkönkäyttäjän päästöihin eri energiayhtiöillä.

Tällä sivulla on esitetty lähes 20 suomalaisen energiayhtiön sähkön ympäristövaikutuksia koko tuotannon elinkaaren ajalta. Laskelmat perustuvat yhtiöiden kotisivuilla ilmoittamiin tietoihin sähkön tuotannosta ja alkuperästä. Eri sähköntuotantomuotojen ympäristökuormitukset perustuvat elinkaarimallille (ks. Lähdetiedot sivun alareunassa), jossa on huomioitu kaikki elinkaaren päästöt. Energiayhtiöt on velvoitettu kertomaan vain sähkön tuotantovaiheen päästöt, joiden lisäksi tässä laskurissa huomioidaan myös polttoaineen valmistus ja kuljetus, sekä hankinta ja jalostus, että voimalaitoksen rakentaminen, käyttö, käytöstäpoisto ja jätteen loppusijoitus. Mikäli sähköyhtiöisi ei ole näiden tulosten joukossa tai sen sähkön alkuperässä on tapahtunut muutoksia, voit itse vertailla sen päästöjä tämän laskurin avulla kun tarkistat sähkölaskustasi sähkön tuotannon prosenttiosuudet.

Näin huomioidaan esim. myös uusiutuvien tuotantovaihtoehtojen hiilidioksidi- ja hiukkaspäästöt.


Vertailussa mukana olevat sähköyhtiöt:

Fortum, Helsingin energia, Vattenfall, E.ON, Turku energia , Tampereen sähkölaitos, Vantaan energia , Savon voima, Lahti energia , Pohjois-Karjalan sähkö, Suur-Savon sähkö , Kainuun energia, Haminan energia , Kotkan energia, Kuopion energia , Ekosähkö Oy, Jyväskylän energia

Alkusanat

Ilmastonmuutos on lopulta noussut puhetasolta myös merkittäväksi tekijäksi tulevaisuuden energiaratkaisujen valinnassa. Tavallisella sähkönkäyttäjällä on mahdollisuus valita energiayhtiö, joka kantaa vastuuta ympäristöstä. Sähkön kilpailutus on erinomainen keino vaikuttaa. Erityisesti sähkölämmittäjien, jotka kuluttavat paljon energiaa, tulisi valita sähköyhtiönsä ilmastolle ja luonnolle ystävällisten vaihtoehtojen joukosta. Suomessa ainoa käytössä oleva sähkön ympäristömerkintä on Suomen luonnonsuojeluliiton Norppaenergia-merkki. Nämä sähköyhtiöt ovat saaneet Norppa-merkin.
Tässä vertailussa on mukana Norppa-merkin ansainneita yhtiöitä kuten Kotkan Energian Luonto-Ilona sähkö ja Ekosähkö. Esim. Ekosähkön kotisivuilla ollaan huolestuneita ympäristömerkin väärinkäytöstä. "Mainoskampanjoissa vedotaan ihmisten huoleen ilmastonmuutoksesta, mutta samalla jätetään kertomatta, että asiakkaan valinta ei lisää uusiutuvan energian osuutta yhtiöiden tuotannosta."

Hiilidioksidipäästöt

Hiilidioksidipäästöistä on tullut energiayhtiöiden tavoiteltu kilpailuvaltti, jossa on käytetty hyväksi voimakasta mainontaa. Esimerkiksi Fortum:n kotisivuilla kuluttajaa ohjataan heti alussa ostamaan ilmastoystävällistä sähköä musiikin saattelemana.

Kuva Kuva2

KUVAT: Kuluttajaa ohjaillaan ja pelotellaan

Vaikka ilmastokuvaajia esitetään ahkerasti, eivät energiayhtiöt tuo vastaavasti esille tietoja muista päästöistä tai ilmansaasteista. Esimerkiksi ydinvoiman tapauksessa ei yhdeltäkään sähköyhtiön sivulta löytynyt tietoa siitä, mistä uraanipolttoaine on peräisin tai kuinka paljon sähköntuotannossa polttoaineet tuottavat hiukkaspäästöjä tuotettua sähkömäärä kohti. Vaikka laki pakoittaa sähköyhtiöt ilmoittamaan sähkön alkuperän, on tätä tietoa jopa vaikeaa löytää eräiden sähköyhtiöiden sivuilta. Erityisesti fossiilisia polttoaineita käyttävät sähköyhtiöt tyytyvät ilmoittamaan sähkön alkuperän vain minivaatimustarkkuudella. Tämä tarkittaa sitä, että ilmoitetaan vain ydinvoiman, uusiutuvien ja fossiilisten osuus koko tuotannosta. Toisaalta muutama energiayhtiö ilmoittaa sähkön alkuperän myös tarkasti kuten Tampereen sähkölaitos.

Kuva3

KUVA: Esimerkillinen sähkön alkuperäesitys

Jos sähkön alkuperästä oli käytössä yksityiskohtaista tietoa kuten miten fossiiliten polttoaineiden osuus jakautuu kivihiilen, öljyn, turpeen ja maakaasun suhteen, käytettiin näitä tietoja elinkaarimalliin perustuvassa laskurissa. Sen sijaan mikäli yksityiskohtaista tietoa ei ollut käytettävissä niin fossiilisten polttoaineiden osalta, käytettiin ilmoitettua prosenttiosuutta CO2-päästöjen suhteen kivihiilellä. Vastaavasti, mikäli uusiutuvien vaihtoehtojen kohdalla tarkka tieto puu- vesi- ja tuulivoiman osuudelta puuttui, käytettiin laskelmissa CO2-päästöjen osalta vesivoiman päästökerrointa.

Kuva4

KUVA: Sähkön alkuperät prosentteina

Sähköyhtiöiden hiilidioksidipäästökertoimen keskiarvo oli vertailussa 370 g/kWh. Suomen sähköntuottajista viisi kaikkein eniten hiilidioksidipäästöjä tuottavaa yhtiöitä olivat järjestyksessä Kuopion energia, Lahti energia, Vantaan energia, Suur-Savon sähkö ja julkisuudessa päästöjen osalta ryvettynyt Helsingin Energia.

Sähköntuottajista sen sijaan viisi kaikkein vähiten CO2-päästöjä tuottavaa yhtiöitä olivat järjestyksessä Ekosähkö Oy, Kotkan Energia, Vattenfall, Turku Energia ja Kainuun Energia.

Hiilidioksidipäästöjen suhteen erot huonoimman ja puhtaimman energiayhtiön välillä olivat todella suuret. Vertailun likaisin sähköyhtiö, Kuopion Energia tuottaa samalla sähkömäärällä peräti 140 kertaisesti hiilidioksidipäästöjä verrattuna Ekösähkö Oy:n.

Kuva5

KUVA: Hiilidioksidipäästöt tuotettua sähkömäärä kohti

Kun yhtiöitä verrataan sähkönkäyttäjän kohdalta, joka vuodessa kuluttaa 15000 kWh eli 15 MWh, on erot CO2-päästöjen suhteen todella suuria. Tästä syystä likaisilta energiayhtiöiltä sähkönsä ostavat sähkölämmittäjät ovat todellisia ilmaston pilaajia. Seuraavassa kuvassa on esitetty Helsingin energian, Vattenfallin, E.ON:n, Kotkan energian ja Ekosähkön vuotuiset hiilidioksidipäästöt tyypillisellä sähkölämmittäjällä. Suurista energiayhtiöistä Helsingin energia tuottaa noin kaksinkertaiset hiilidioksidipäästöt verrattuna vaikkapa Fortumiin ja E.ON:iin. Silti näiden suurten energiayhtiöiden saastutus on monta kertaluokkaa pahempaa kuin pienillä Kotkan energialla ja Ekosähköllä.

Kuva6

KUVA: Vuotuiset hiilidioksidipäästöt tyypillisellä sähkölämmittäjällä

Vertailun vuoksi tarkasteltiin vielä sähkölämmityksen ympäristöystävällisyyttä pelletti- ja öljylämmitykseen nähden. Pellettilämmityksen ja öljylämmityksen osalta käytettiin näitä lähtötietoja elinkaaripäästöjen pohjalta. Eli vaikka pellettipolttoa markkinoidaan ahkerasti hiilidioksidivapaana energiantuotantomuotona, niin silti koko lämmöntuotannon elinkaaren aikana syntyy CO2-päästöjä 68 kg/MWh. Vastaavassa tutkimuksessa öljylämmityksen CO2-päästöt olivat 342 kg/MWh.

Tutkimuksessa oli myös sähkölämmitykselle arvo 681 kg/MWh, mikä on paljon korkeampi kuin suomalisten energiayhtiöiden tämän vertailun keskimääräinen arvo, 370 kg/MWh (eli 370 g/kWh). 681 g/kWh vastaa suurinpiirteiden tämän vertailun viiden saastuvimman energiayhtiön keskiarvoa.

Seuraavassa kuvassa nähdään se, että hiilidioksidipäästöjen suhteen pellettilämmittäjä tuottaa noin Vattenfallin sähkölämmittäjän päästöjen tason verran CO2-päästöjä. Sen sijaan öljylämmittäjä aiheuttaa ilmastomuutosta samalla tasolla Fortumin ja E.ON:n kanssa mutta hieman yllättäen Helsingin energia on vielä yli puolet saastuttavampi vaihtoehto. Esimerkiksi yksi Helsingin energian sähköllä lämpenevä omakotitalo vastaa ilmastonmuutoksen suhteen peräti kahdeksaa pellettilämmiteistä taloa.

Kuva7

KUVA: Vuotuiset hiilidioksidipäästöt tyypillisellä omakotitalolämmittäjillä

Hiukkaspäästöt

Sähköyhtiöiden keskimääräinen hiukkaspäästökerroin oli vertailussa 0.09 g/kWh. Suomen sähköntuottajista neljä kaikkein eniten hiukkaspäästöjä tuottavaa yhtiöitä olivat järjestyksessä Kuopion energia, Lahti energia, Vantaan energia, ja Suur-Savon sähkö. Sähköntuottajista sen sijaan neljä kaikkein vähiten hiukkaspäästöjä tuottavaa yhtiöitä olivat järjestyksessä Ekosähkö Oy, Kotkan Energia, Vattenfall ja Tampereen sähkölaitos.

Kuva8

KUVA: Energiayhtiöiden sähköntuotannon hiukkaspäästöt

Seuraavassa kuvassa on esitetty Helsingin energian, Vattenfallin, E.ON:n, Kotkan energian ja Ekosähkön vuotuiset hiukkaspäästöt tyypillisellä sähkölämmittäjällä. Edelleen suuret energiayhtiöt ovat kertaluokkaa enemmän päästöjä tuottavia.

Kuva9

KUVA: Vuotuiset hiukkaspäästöt tyypillisellä sähkölämmittäjällä

Radioaktiivinen päästö

Sähköyhtiöiden radioaktiivisen kaivosjätteen määrässä keskiarvo oli vertailussa 4.0 g/kWh. Tämän päästön lisäksi syntyy erittäin vaarallista, korkea-aktiivista käytetyyn ydinpolttoaineen jätettä. Korkea-aktiivisen ydinjätteen määrä on suoraan verrattavissa seuraavien kuvien louhosjätteen määriin. Suomen sähköntuottajista kuusi kaikkein eniten louhintajätettä ja käytettyä ydinpolttoainetta tuottavaa yhtiöitä olivat järjestyksessä Vattenfall, E.On, Turku Energia, Haminan Energia, Kainuun Energia ja Fortum. Sähköntuottajista kaksi kaikkein vähiten louhintajätettä tuottavia ja ydinjätteen loppusijoituspaikkaa kuormittavia yhtiöitä olivat Ekosähkö Oy ja Kotkan Energia. Nämä yhtiöt eivät tuota tuhansiksi vuosiksi säilytystä vaativaa ydinjätettä loppusijoituksen muodossa.

Kuva10

KUVA: Energiayhtiöiden radioaktiiviset päästöt

Seuraavassa kuvassa on esitetty Helsingin energian, Vattenfallin, E.ON:n, Kotkan energian ja Ekosähkön vuotuiset uraanin louhintajätepäästöt tyypillisellä sähkölämmittäjällä. Vattenfallilta sähkönsä ostava ihminen tuottaa vuodessa 200 kg aktiivista uraanikaivoksen louhosjätettä, joka säteilee tuhansia vuosia.

Kuva11

KUVA: Radioaktiiviset päästöt tyypillisellä sähkölämmittäjällä

Kuva12

KUVA: Yhteenveto tyypillisen sähkölämmittäjän päästöistä eri energiayhtiöillä

Yhteenveto

Sähkön ostajalla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa omiin päästöihinsä kilpailuttamalla sähköyhtiönsä. Suomessa on tarjolla kymmeniä sähköyhtiöitä, joista osaa on vertailtu tässä raportissa. Sähköyhtiöiden keskinäistä vertailua päästöjen suhteen ei ole aikaisemmin tehty niin, että huomioidaan koko elinkaaren aikana tuotetut päästöt. Näin huomioidaan muun muassa biopolttoaineiden todelliset hiilidioksidipäästöt ja ydinvoiman polttoaineen tuotannon päästöt. Tässä raportissa tutkittiin päästöjä sähköyhtiöiden osalta hiilidioksidi- ja hiukkaspäästöjen suhteen sekä tuotetun uraanilouhintajätteen osalta. Laskelmissa käytettiin todellisia sähköyhtiöiden ilmoittamia lukuja sähkön alkuperästä.

Hiilidioksidipäästöissä eroa sähköyhtiöiden välillä on todella paljon. Suomen sähköyhtiöistä Kuopion energia tuottaa kaikkein eniten hiilidioksidipäästöjen tuotettua sähköenergiaa kohti. Tämä on selvä, koska Kuopion energian tuotannosta peräti 73 prosenttia tulee kivihiilestä. Vähiten hiilidioksidipäästöjä tuottaa Norppa-merkin ansainnut Ekosähkö Oy. Ero jälkimmäisen ja edellisen yhtiön hiilidioksidipäästöissä on valtava, yksi Kuopion energian sähköllä lämpenevä omakotitalo tuottaa peräti 140 Ekosähkö Oyn omakotitalolämmittäjän verran hiilidioksidipäästöjä. Tällaisen sähkölämmittäjän suorittama ekoteko on todellinen kun hän vaihtaa sähkönsä toiseen energiayhtiöön.

Hiukkaspäästöissä kaikkein likaisimmat energiayhtiöt ovat lähes samat kuin hiilidioksidipäästöjen tapauksessa. Muutama energiayhtiö kuten Helsingin energia kohottaa sijoitustaan parin pykälän verran lähinnän maakaasun osuuden vuoksi. Silti hiukkaspäästöjä syntyy Helsingin energialla yli kahdeksankertaisesti verrattuna Ekosähkö Oy:n.

Uraanin louhintapäästöt tekevät poikkeuksen hiilidioksidi- ja hiukkaspäästöihin verrattuna yhtiöiden paremmusjärjestykseen. CO2- ja hiukkaspäästöjen vertailussa hyvin menestynyt Vattenfall on kaikkein eniten ydinjätettä ja louhintajätettä tuottava energiayhtiö. Myös Turku energia, E.ON ja Fortum sijoittuvat tässä vertailun kohdassa yllättävän heikosti. Näiden yhtiöiden sähköntuotannosta yli 20 % tulee ydinvoimasta ja Vattenfallilla tämä on yli puolet. Tästä syystä suomessa sähköä myyvän Vattenfallin nimi on harhaanjohtava, yritys tuottaa suurimman osan sähköstään ydinvoimalla. Kuluttajan tulisi miettiä onko sähkön osto näiltä tuottajilta mielekästä, sillä esimerkiksi ydinjäteongelmaa riittää muutaman kymmenen sähköntuotantovuoden jälkeen jopa sadoiksi tuhansiksi vuosiksi.

Tässä raportissa on kaksi energiayhtiötä ylitse muiden, Ekosähkö Oy ja Kotkan energia. Molemmat ovat ansainneet Norppa-merkkinsä myös tämän raportin tulosten pohjalta, näiden sähköntuottaijen päästöt ovat pienimmät sekä hiilidioksidipäästöjen että hiukkaspäästöjen suhteen, lisäksi niillä tuotettu sähkö ei lisää tulevien sukupolvien vaivaa ydinjätteen loppusijoituksen muodossa. Suuret sähköyhtiöt menestyvät tässä raportissa heikosti vaikka osalla niistä on myönnetty Norppa-merkki. Näitä näennäisesti ympäristöystävällisiä sähköyhtiöitä ovat mm. Helsingin energia, Fortum, Vattenfall ja E.ON.


Lähdetiedot:
VTT: Vihreän energian kriteerit ja elinkaariarviointi energiatuotteiden ympäristökilpailukyvyn arvioinnissa
Jan Willem Storm van Leeuwen: Nuclear power, the energy balance

http://www.fortum.fi/,
http://www.helsinginenergia.fi/,
http://www.vattenfall.fi/,
http://www.eon.fi/,
http://www.turkuenergia.fi/ ,
http://www.tampereensahkolaitos.fi/,
http://www.vantaanenergia.fi/ ,
http://www.savonvoima.fi/,
http://www.lahtienergia.fi/ ,
http://www.pks.fi/,
http://www.sssoy.fi/ ,
http://www.taustavoimaa.fi/,
http://www.haminanenergia.fi/ ,
http://www.kotkanenergia.fi/,
http://www.kuopionenergia.fi/ ,
http://www.taustavoimaa.fi/ekosahko/,
http://www.jenergia.fi/